Toimivaa yhteistyötä jo vuosien ajan

Hirsirakenteinen Touhula-päiväkoti Iisalmen Kangaslammessa avasi ovensa elokuussa 2018. Rakennus on saanut välittömästi innostunutta palautetta käyttäjiltään.


Päiväkodin leikkipihalla käy kova vilinä, kun Kangaslammen Touhulan päiväkodin lapset pääsevät ulkoilemaan. Iisalmen Kangaslammen kaupunginosaan kesällä 2018 valmistuneen liikuntapainotteisen päiväkodin käyttäjillä on hymy herkässä. Hirsinen päiväkotirakennus on niin lasten kuin päiväkodin henkilökunnankin suosiossa.

- Päiväkoti on erinomainen esimerkki rakennuksen urakoitsijan eli rakennusliike Tikakosken ja omistajan eli Suomen Hoivatilat Oyj:n välillä hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Annoinkin hankkeen jälkeen Tikakoskelle palautetta siitä, miten yhteistyö työnjohtajan ja työpäällikön kanssa oli joustavaa, rakentavaa ja hedelmällistä, kiittelee Hoivatilojen rakennuttajapäällikkö Ari Hyvärinen.

Myös asiakas eli Touhula-päiväkodit on ollut erittäin tyytyväinen kohteeseen ja kertonut sen Hyvärisen mukaan useaan otteeseen.

- Ja kun kohde vielä valmistui etuajassa, ei voi olla muuta kuin iloinen, toteaa Ari Hyvärinen hymyillen.


Lukuisia yhteisiä hankkeita

Suomen Hoivatilat Oyj:n ja Rakennusliike Tikakosken yhteistyö alkoi nelisen vuotta sitten, kun rakennuttajapäällikkö Ari Hyvärinen etsi uusia yhteistyökumppaneita.

- Erinäisten vaiheiden kautta soitin Tikakosken toimitusjohtaja Anssi Heinoselle ja pyysin heiltä tarjousta päiväkodista. Yhteistyö käynnistyi, ja tähän mennessä yhteisiä hankkeita on takana jo vajaa 30.

Tikakoski on toteuttanut Hoivatiloille niin päiväkoteja kuin ikäihmisille tarkoitettuja hoivakoteja tai kehitysvammaisille tarkoitettuja palvelukotejakin. Hoivatilat Oyj rahoittaa, rakennuttaa, omistaa ja vuokraa kohteita eteenpäin joko julkiselle tai yksityiselle sektorille.

- Tarjoamme esimerkiksi päiväkotiratkaisuja kunnille, joilla ei ole halua tai mahdollisuutta omistaa kiinteistöjä. Haluamme olla kuntien ja palvelutuottajien kokonaisvaltainen kumppani ja omistaa kiinteistöjä vastuullisesti, Ari Hyvärinen korostaa.


Yksilön ja ympäristön huomioivaa rakentamista

Iisalmeen heinäkuun lopussa valmistunut päiväkoti on kokonaan hirsirakenteinen. 644-neliöisessä rakennuksessa on päiväkotipaikka 72 lapselle. Henkilökuntaa on yhteensä 13. Rakennuksessa toimii yhteensä neljä ryhmää, joista kaksi on 1-3-vuotiaille ja kaksi 3-6-vuotiaille. Jokainen ryhmä toimii omassa tilassaan, ja lisäksi heillä on yhteisenä tilana liikuntasali.

Ari Hyvärisen mukaan hirsirakennus on saanut paljon kiitosta henkilökunnalta muun muassa miellyttävästä akustiikastaan.

- Hirsi ei heijasta ääntä betonin tai kipsilevyn tavoin, joten se on erittäin toimiva materiaali lapsiryhmiä ajatellen.

Hirsi on materiaalina myös luonnollinen, ekologinen ja hengittävä. Useiden tutkimusten mukaan hirsi on allergiaystävällinen materiaali, joten hyvä sisäilma on hirsirakennusten ehdoton etu. Rakennusliike Tikakoski korostaakin päiväkotirakentamisessaan paitsi energiatehokkuutta ja turvallista toimintaympäristöä, myös ympäristöystävällisyyttä ja puhdasta sisäilmaa.



Touhula_Kangaslampi.png

  • Tilaajavastuu
  • Menestyjäyritys
  • Kasvuyritys
  • Menestyjä
  • Rakennusteollisuus
  • Rala-pätevyys