Tikakosken arvot - tarkastelussa toimitusvarmuus


Yrityksellämme on neljä arvoa:

T eli toimitusvarmuus

I eli innovatiivisuus

K eli kustannustehokkuus

A eli avoimuus.


Arvot ovat kaikille meille tikakoskelaisille tärkeitä, ja haluamme seisoa niiden takana. Arvopohdinta alkoi johtoryhmän strategiapäivänä, kun lähdimme yhdessä miettimään, millaisessa yrityksessä haluamme olla töissä, millaisia arvoja tahdomme toteuttaa omissa tehtävissämme ja mitä voimme tarjota asiakkaillemme.

Pohdimme ja syvensimme arvoja koko henkilökunnan yhteisillä strategiapäivillä, jonka seurauksena päädyimme ajattelemaan arvojamme kahdella eri tapaa: sekä yrityksen ja asiakkaiden välillä että yrityksen kannalta sisäisesti.

Kun johtoryhmä haluaa aidosti seistä yrityksen arvojen takana, myös yrityksen työntekijöiden on helppo pohtia yhteisiä arvojamme sekä oman työnsä että yrityksen sisäisen toimivuuden kannalta. Ja koska kehittyminen vaatii jatkuvaa panostusta, jatkamme työtämme yrityksen yhteisessä strategiapäivässä. Kun koko yritys toimii yhteisten arvojen mukaan, pystymme yhdessä tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua.

Koska arvot ovat minulle yrityksen toimitusjohtajana tärkeitä, haluan syventyä niihin blogeissani yksi kerrallaan. Tässä blogissani pohdiskelen, mitä toimitusvarmuus meille tarkoittaa.

Ensisijaisesti toimitusvarmuus on meille sitä, että teemme sen, minkä lupaamme.

Muutamia vuosia sitten olimme vielä tilanteessa, jossa työmaan loppurutistus ja viimeiset ruuhkaviikot ennen työmaan valmistumista olivat melkeinpä itseisarvo. Pääsimme toki aina maaliin ajoissa, mutta kiireellä joka kerta.

Nykyään hankkeen alussa työnjohtajan ensimmäisenä tehtävänä on laatia luovutusaikataulu hankkeen loppupäähän. Tavoitteena on järjestelmällinen toteutus mahdollisimman tarkasti pilkottuna, jotta voimme ennakoida mahdolliset riskit. Hyvän ennakkosuunnittelun avulla olemme pystyneet tekemään selkeän asennemuutoksen loppurutistuksen suhteen.

Toki viime hetkellä maaliin pääseminen ja yhteinen onnistuminen olivat omalla tavallaan palkitsevia, mutta nykyään ajattelemme niin, että paras palkinto tulee yhtä lailla siitä, että viimeisen kuukauden ajan voi katsella valmista kiinteistöä ja nautiskella siitä, että työ on jo valmis. Ja paras kiitos tehdystä työstä on tietenkin positiivinen palaute asiakkailtamme siitä, että olemme valmistuneet aikataulussa – tai jopa etuajassa.

Toimitusvarmuuteen kuuluu oleellisena osana se, että ammattijohtaja osaa aikatauluttaa, ennakoida, johtaa työtä ja visualisoida työmaan alusta loppuun ennen kuin se on edes alkanut. Hänellä on selkeät raamit, miten eri työvaiheita toteutetaan. Hän pystyy pitämään langat käsissään ja tietää, miten homma toimii, koska jos yksi palikka epäonnistuu tai viivästyy, sen heijastusvaatimukset ovat suuret.

Oleellista toimitusvarmuuden suhteen ei ole vain oma työmme, vaan myös alihankkijoidemme tekemä työ. Jos lupaamme alihankkijalle, että hän pääsee aloittamaan tiettynä päivänä, hänen kuuluu päästä aloittamaan silloin. Tai jos alihankkija on luvannut toimittaa meille tuotteen tiettynä päivänä, hänen tulee toimittaa se silloin. Kun näin tapahtuu ketjun jokaisessa kohdassa, lupaus toimitusvarmuudesta toteutuu myös asiakkaallemme eikä jää sanahelinäksi.

Olemme erikoistuneita sote-rakentamiseen eli teemme paljon päivä- ja hoivakoteja sekä palvelutaloja. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi rahastoyhtiöt, joka toteuttavat vaikkapa päiväkotitiloja. Mitä toimivampi valmis päiväkoti on yrittäjälle sekä päiväkodin aikuisille ja lapsille, sitä tyytyväisempi yrittäjä on kiinteistön vuokraajaa eli asiakastamme kohtaan.

Kun huolehdimme toimitusvarmuudesta, asiakas saa sellaisen tuotteen ja siinä aikataulussa, mitä on yhdessä sovittu. Ja se tarkoittaa sitä, että me olemme onnistuneet omassa työssämme.


Anssi Heinonen

toimitusjohtaja

  • Tilaajavastuu
  • Menestyjäyritys
  • Kasvuyritys
  • Menestyjä
  • Rakennusteollisuus
  • Rala-pätevyys